Franzin mentyä ulos ovesta — kalpeaksi oli hän tullut — sanoi tirehtöri kirjanpitäjälle, joka vuorotellen kirjotteli laskuja ja kaiveli nenäänsä:
"Na, ein netter Zugvogel — nicht?" [No, sievä muuttolintu — vai?]
Ensi päivät kulki Franz onnellisessa ihmettelyssä. Hän hiipi ravintolasta ulos leveille portaille haluten tuntea matot jalkojensa alla ja hiveli käsillään porraskaiteen mustaa marmoria pitkin päästään. Hän pysähtyi porrasten käännekohtaan, missä hienot naiset kulkivat aivan hänen lähitsensä hymyillen ja kukkavihkot käsissään, ja hän seurasi silmillään heidän vartalonsa muotoja ja hänen sydämensä jyskytti melkein kuuluvasti, kunnes he katosivat seuraavaan porraskäänteeseen, ja hän näki vain heidän pukunsa ja tunsi heidän vaatteidensa tuoksun eikä oikeastaan ajatellut heitä itseään.
Hän palasi ravintolaan ja meni sisälle suureen table d'hôte-saliin. Tässä salissa tunsi hän herpaisevaa sulotunnetta. Valo, joka himmeänä lankesi sisään suuren suurista, kirjavista ikkunaruuduista, korkeat holvit kaarevine marmoripylväineen ja kynttiläkruunuineen olivat loistavat kuin kirkossa.
Hän vaipui unelmiinsa, kunnes eräs toveri herätti hänet:
"Mitäs täällä taivastelet, toveri? — Talo on vieraita täynnä…"
Hän alkoi jälleen tarjoilla, kanneksia ruokalistan ruokia pöytään ja pöydästä takaisin, toimittaa viinitilauksia ja viedä niitä vieraille. Hyvillä mielin hengitti hän ruokien tuoksua ja oli melkein päihtynyt pelkästä viinien lemusta, ja ilman mitään erikoista syytä kulki hän ympärinsä ikäänkuin ensilemmen sulohuumauksessa.
Iltaisin, kun salit vihdoinkin suljettiin ja toiset viinurit riensivät kammioonsa heittäytyäkseen heti levolle, väsyneinä kuin voimistelutaiturit, jäi hän vielä ravintolan suureen saliin; eikä hän voinut tempautua irti täällä vallitsevasta hämärästä, jossa vesisäiliön suihkulähteet lirisivät niin hiljaa keskellä suuria kasveja, jotka pimeässä kohosivat kattoholveja kohden.
Hän harhaili kauan hämärissä käytävissä ja hyräili hiljaa itsekseen, ja kun hän vihdoin tuli kammioon, missä hänen toverinsa nukkuivat suut auki ja kuumuudesta punottavin poskin, lepäsi hän vielä monet tunnit valveilla ja tunsi päässänsä viinihumalan tapaista huminaa.
Kuitenkaan ei hän ollut väsyksissä päivisin.