"Ja se ei ole helppoa, kun suorastaan kaikki täytyy lainata", sanoi lehtoritar.

"Oi, ei", huudahti rouva Etvös ja puristi lujasti hänen kättänsä, hän oli liian onnellinen tunteakseen mitään pistoksia. Hän kulki rouva Simoninin ohitse — tämä oli seurueineen vetääntynyt hieman syrjään ikkunan luo. "Na, Kinder", sanoi hän, "schwer mit so verschiedenen Wölfen zu heulen" — ja hän meni ja tarttui Cerlachiuksen molempiin käsiin. Hän ei sanonut mitään, mutta seisoi katsoen kiitollisesti punaisiin ja pyöreihin kasvoihin.

Nousi aika hälinä. Herrat olivat jo täydessä vauhdissa konjakin kera, ja viuluniekka teki käteviä temppuja eräällä aluskupilla muutaman naispiirin keskellä. Silla, jonka oli kerättävä kahvikuppeja kasaan, tähysteli, kannattaen täyttä tarjotinta mahaansa vasten, tarkoin jokaisen pukua, ja kreivi Silfverhjelm tahtoi Erikssonin saattamana mennä matami Börneriä kiittelemään.

Kaikki ovet olivat avoinna, oli kuin koko talo olisi kauttaaltaan uinut juhlailossa. Sisimmäisestä huoneesta näkyi tuokion ajan Emmeline, joka jakeli kahdeksalle sisarukselleen pieniä annoksia pullon suuhun pistetyn kynttilänsä valossa, vuoteen jalkopäässä…

"Nyt olette te tyytyväinen", sanoi pieni tenoristi, joka seisoi rouva
Etvöksen rinnalla.

"Niin", sanoi rouva Etvös ja hymyili hänelle vasten kasvoja, kuten lapsi.

V.

Rouva Simonin haukotteli tuontuostakin viuhkansa takana.

Nyt oli hän vaihteeksi siirtynyt uunin luo — se oli nyt hehkuvan kuuma, kiitos siitä Emmelinelle — ja seisoi parin herran kera, joista toinen oli varakonsuli:

"Altes Ding", sanoi hän päästäkseen jälleen vapaaksi ja viittasi pianoon.