"Ah — ich", sanoi rouva Simoni samalla äänellä kuin ennenkin.
"Laula, Alfredo", sanoi rouva Etvös, joka yhä seisoi aivan miehensä takana ja oli niin liikutettu, että sai tuskin sanoja suustaan.
"Niin, niin", sanoi Etvös, joka ei nähnyt nuotteja; "mutta missä ovat ne?"
Rouva Etvös oli poissa. Hän oli mennyt noutamaan pastilleja ja raitista vettä, jotta niillä voisi virkistää suutansa.
"Mutta tässä ilmassa", sanoi Etvös, "ja täällähän on lämmitettykin."
Hän aikoi avata ruokasalin ikkunan, ja hän juoksi hämmennyksissään kautta kaikkien huoneiden makuukamariin.
"Kuka siellä on lämmittänyt?" huusi hän. "Aivanhan siellä tukehtuu."
"Minä, isä", sanoi Emmeline.
"No — aina sinunkin täytyy tehdä mitä kukaan ei sinulta ole pyytänyt."
Etvös poistui peilin edestä, jossa hän oli laittautunut ikäänkuin näyttelijä lämpiössään.