"Ja — gehen wir", sanoi hän ja vetäsi hansikkaitaan ylemmäksi.
Kaikki naiset ponnahtivat kilvan pystyyn, rouva Etvöksen juuri tullessa miehensä huoneesta.
"Joko nyt", sanoi hän, "joko todellakin nyt…"
"Kuinka kiire teille tuli", sanoi hän puristaen kättä toisensa jälkeen.
"No, teidän täytyy tosiaankin olla väsynyt", sanoi rouva Linden lyöden häntä molemmille olkapäille.
"Oi, ei, oi, ei", sanoi rouva Etvös pudistaen päätänsä ja piteli heitä kutakin kädestä ikäänkuin ei tahtoisi päästää pois laisinkaan.
"Eihän nyt ole lainkaan myöhä", sanoi hän lehtorittarelle.
Ovi eteiseen oli avoinna ja ikäänkuin sumun lävitse näki hän naisten yhden toisensa jälkeen katoavan suuriin kaapuihinsa.
Mutta herroja ei niin vain heti saatukaan mukaan, he joivat vielä ja huusivat hänelle eläköötä, ja hän joi hetkisen mukana — kunnes hekin olivat ulkona ja hän kuuli heidän tömistelevän ulkoeteisessä.
Cerlachiuksen ääni kuului sanovan: