"Niin on nekin juhlamaljat juotu", sanoi hän.
Nyt sulkeutui katuovi.
Rouva Etvös kuuli vielä äänien hälinää pitkin katua. Sitte tuli hiljaista sielläkin.
Kauvan kulki hän ympärinsä ikäänkuin vielä kuuntelisi hiljentyneitä ääniä — sikinsokin seisoivat ruokotuolit hyljättyinä, pöydät olivat täynnä puoleksi tyhjennettyjä pulloja.
Kynttilät sammutti hän yhden toisensa jälkeen — taloudellisen tottumuksensa mukaan — jotta ainoastaan lamput jäivät palamaan ja tuli jälleen puolihämärä.
Mutta sitte lysähti hän äkkiä kokoon ja itki jälleen, päänsä painaen vanhaa pianoa vasten.
Silla tuli häntä vihdoin herättämään. Matami Börner odotti sanoakseen jäähyväiset.
Rouva Etvös meni kyökkiin, jossa matami seisoi napitettuna hikistä otsaansa myöten. Rouva Etvös kiitti niin monin, monin kerroin, sanoi hän vielä itkusta värähtelevällä äänellään.
"Nehän olivat suuret hääkekkerit", sanoi matami Börner liikahtamatta.
"Mutta eihän ole mitään kiirettä", sanoi rouva Etvös istuen pölkyllä ja tarttuen keittäjättären käsiin. "Voimmehan vielä puhella hieman", sanoi hän, "ei ole vielä niin myöhäinen…"