Oli kuin Berg itse yht’äkkiä olisi rauhoittunut monta tuntia kestäneen, pitkän kiihotuksen jälkeen, omista sanoistaan.
»Ei, olenhan minäkin sitä sanonut.» Myöskin matami Bølling rauhoittui yht’äkkiä ja alkoi pyyhkiä silmiään ikäänkuin anteeksipyytäen hän lisäsi:
»Ah — niin — katsokaas, metsäherra, ihminen suurentelee pikkuseikkoja… Mutta kuka olisi nyt oikein tajuissaan — kuka on oikein täysissä tajuissaan? Näinä päivinä», sanoi hän.
Matami Bølling kulkea vaappui kotiapäin. Metsäherra oli luvannut puhutella Tineä.
Hän oli seisonut portailla, matami Bøllingin mennessä, ja katsonut eteensä ilmaan.
»Ei, emme tule toimeen ilman häntä», oli hän sanonut.
»Ei, emme tule», oli matami Bølling vastannut.
Ja sitten hän oli mennä vaappunut kotiapäin.
… Tine istui Appelin vuoteen ääressä, kun Berg tuli. Hän näki kuinka kalpea Berg oli.
»Saatatteko lähteä tunniksi kävelemään kanssani?» sanoi Berg hiukan nopeasti. »Te tarvitsette raikasta ilmaa.»