Tuvan raskas ilma oli tukehduttaa hänet. Ikkuna oli saatava auki, mutta se oli naulattu.
»Kuka nyt pitää tähän aikaan ruutunsa naulittuina?» sanoi hän ja sai naulat irti parilla ripeällä nykäisyllä. »Kas niin!»
Raikas ilma tulvahti sisään ja nuoren mullan lemu. Tine jäi seisomaan ikkunan ääreen; merkkitorvet soivat niin koreasti ja reippaasti valoisan taivaan alla.
»Tänään tulee metsäherra kotiin», sanoi Tine hitaasti ja puoliääneen.
Ane ei kuunnellut.
Hän puolittain makasi pöydällä saadakseen pinonsa lasketuiksi.
Laskiessa hän käytti apunaan sekä sormiaan että liituviivoja.
Toinen pienokaisista oli löytänyt kadonneen killingin eikä tahtonut luopua siitä ja ulvoi, kun Ane otti sen häneltä.
»Tule», sanoi Tine ja nosti poikasen lattialta; hän juoksi tuvan poikki ja piteli poikasta ilmassa, käsivarret koholla:
Ei, katsos': herra Ro,
hei terve, herra Rap —
tip-tap.
Ei katsos': herra Snip,
hei terve, herra Snap —
tip-tap.
Poikanen nauroi, kun Tine laulaen nosti hänet korkealle.