Nurkassa muuttui Sofin nyyhkytys äänekkääksi itkuksi, mutta metsäherra luki edelleen:
— — — »Vaunut pysähtyivät aivan aseman eteen; nuo kahdeksan mustalla peitettyä hevosta riisuttiin valjaista, ja tallipalvelijat, jotka jalkaisin olivat seuranneet korkeata herraansa, kuljettivat ne pois; purjekangasvaate pingotettiin yli vaunujen, jotta se suojaisi niitä ja arkkua hienolta sateelta, jota oli alkanut vihmoa. Husaarit suorittivat viimeistä yövartiopalvelusta kuningas Fredrik VII:lle.»
Berg pysähtyi hetkeksi; hänen äänensä alkoi käydä käheäksi.
Tine istui ja katseli suoraan eteensä: hän ajatteli niitä murhenäytelmiä, joita he olivat lukeneet uudestaan ja uudestaan, murhenäytelmää Akselista ja myös kuningatar Zoésta… Viidennessä näytöksessä alkoi rouva Bergkin itkeä, ja kun tuli jokin oikein kaunis kohta, puristivat he toistensa käsiä pöydän alla.
Berg luki edelleen viimeisestä saattueesta ja puheista. Hänen äänensä oli käynyt niin liikutetuksi, että sitä tuskin kuuli:
… »Hän on nyt kutsuttu pois kansansa keskuudesta, mutta sen rakkaus seuraa häntä hautaan sydämellisin jäähyväisin. Niihin yhtyvät kaikki puolueet, sotilas, joka taisteli hänen ja isänmaan puolesta tantereella; jokainen, joka rauhan työssä tunnustaa, että uutteruus ja hyvinvointi on elpynyt hänen hallituskaudellaan; talonpojan kunniallinen sääty, jolle Fredrik seitsemäs on saanut valmiiksi sen, minkä Fredrik kuudes aloitti…»
»Niin», sanoi Berg, »se on totta».
Tine hätkähti hänen pysähtyessään, ja kun Berg jatkoi kuunteli hän sanoja; tämä oli siis viimeinen ilta, kun he lukivat yhdessä — pitkiksi ajoiksi, ties kuinka pitkiksi ajoiksi…
… »Taas nostettiin arkku paikoiltaan ja kannettiin kappeliin, jonka portaille airuet ja osa saattojoukkoa oli asettunut. Kirkonmiehet etumaisina kulki saattue kappelin pääkäytävästä, arkku asetettiin paikoilleen, Sjaellandin piispa piti mustalla verhotulta puhujalavalta rukouksen, viimeiset menot suoritettiin, ja tervehdyslaukaukset kirkon ulkopuolella julistivat, että kuningas Fredrik oli nyt laskettu hautaan.»
Sofi peitti käsillä kasvonsa, Tine katseli vain Bergiä, joka luki: