»Niin, Jumala pitäköön kätens sekä herran että rouvan pääll», sanoi
Sofi sellaisella äänellä, kuin hän heittäisi multaa molempien arkuille.
Tine veti henkeään kuin se, joka herää viluisena.
»Kuinka Dannevirken luona tulee kylmä», sanoi hän.
He olivat saapuneet tien taitteeseen kievarin kohdalle, ja Tine tiesi, että Sofi pelkäsi tulla liian likelle kirkkomaata yönaikaan.
»Nyt minä jo voin mennä yksinkin, Sofi», sanoi hän. »Kiitos nyt, Sofi. Ja pidäthän sinä huolta, että metsäherran tee on sellaista kuin sen pitää — etkös vaan?»
»Kyllä, hyvästi, Tine neitsy.»
»Hyvästi.»
Tine kuuli, kuinka koirat haukahtivat taas Sofin mennessä — — ja hitaasti hän kulki kotiinsa koululle päin..
* * * * *
Tine kolkutti ja kuuli ensin Daggen, joka alkoi haukkua, ja sitten äidin, joka nousi vuoteesta ja tuli ulos.