»Minä täällä olen, äiti», sanoi Tine.
Matami Bølling avasi oven; hän oli puettu yönuttuun ja poimutuksella koristettuun myssyyn. »Metsäherra on saanut kutsun», sanoi Tine vain, hänen tullessaan käytävään.
»Oi Herrajumala, oi Herrajumala», valitti matami ja antoi ovien olla avoinna Bøllingin vuoteelle saakka.
»Oi Herrajumala — oi Herrajumala!»
»Sitähän saattoi odottaakin», sanoi Bølling, joka istui vuoteessaan.
Tinen täytyi selittää kuinka kaikki oli käynyt ja kuinka Jessen oli tuonut sanan laivalle. »Siis sai rouva sen tietää, siis sai rouva sen tietää», toisti matami lakkaamatta, »vai sai hän sen tietää, raukka…»
»Niin, Jumala olkoon kanssamme», sanoi Bølling kädet ristissä, kun vihdoinkin oli hiljaista.
Tine oli väsynyt ja sanoi hyvää yötä. Hän tarttui »koulun» oveen, koettaakseen oliko se lukossa; ja mennessään ylisten poikki piteli hän kynttilää varovaisesti, olkien varalta, joille Gravenstener-omenat oli rivitetty.
Sisällä huoneessa hän veti herätyskellon, jotta se soisi aamulla, ja muutti kultalakat ikkunalta lattialle.
Alhaalla juttelivat vanhemmat vielä hiljalleen; kuului siltä, kuin he olisivat olleet samassa huoneessa.