»Annie, Annie», kuiskasi kuoleva aivan hiljaa.
»Niin, Max, niin.»
He kuulostivat molemmat hengitystä, joki kävi niin vaikeasti, niin raskaasti; äiti oli noussut — sitten kuoleva jälleen hervahti taaksepäin.
»Laskekaa hänet alas.»
He asettivat hänet jälleen makaamaan. Sitten koetti hän kohottaa päätään ja tuntui tapailevan sanoja:
»Annie — Äiti — Annie — kuuletteko lintuja?»
Ja ojentaen kangistuneita käsiään ja hymyillen sanoi hän:
»Niin, kuinka kauniiksi elämä tuleekaan!»
Suu sulkeutui huokaukseen — nuori pää painui raskaasti alas.
Rouva Appel vaipui huutaen elottoman poikansa yli. Tine sulki kuolleen silmät.