Hän puhui samalla kärsimättömällä tai kiusaantuneella äänellä kuin aamulla, ja ovi paukahti kiinni. Hän oli poissa.
Matami Bølling palasi sisään. Hän ei päässyt kauemmas kuin tuolille oven suuhun. Siihen hän vaipui istumaan. Äänetön, epämääräinen tuska piti tuota raskasta pääraukkaa hereillä. Ylt'ympäri kuului unettomain askeleita; upseerit eivät enää saaneet lepoa.
Tietämättään alkoi matami Bølling vaeltaa kuten hekin — kuin vapiseva varjo edestakaisin käryävän kynttilän edessä: hän ei ymmärtänyt enää mitään, hän ei ymmärtänyt enää.
Tykit eivät levänneet minuuttiakaan. Koulu tärisi perustuksiaan myöten, ikäänkuin katto olisi ollut putoamaisillaan.
Vain rouva Appel istui ääneti ja rauhallisena vuoteen vieressä, kuolleen poikansa luona.
* * * * *
Metsäherrantalossa oli hiljaista.
Tine kuuli vain muutamia rauhattomia askeleita päätyhuoneen lattialta mennessään talon halki.
Hän kulki ylt'ympäri, asetellen minkä mitäkin paikoilleen. Sitten hän ihmetteli äkkiä, minkä vuoksi hän teki kaikkea tätä — ja antoi kaiken olla, ajattelematta mitään.
Hän avasi arkihuoneen oven ja väistyi äkkiä takaisin.