Raajarikko hääräsi kaikkialla — mutta tänään oli hänen oluensa liian ohutta; väliin huusi hän torilla ja väliin kujalla, lakkaamatta.
Pari upseeria kierteli ympäri ja puhutteli miehistöä. He suuntasivat askeleensa mieluimmin sinne, mistä saattoivat odottaa sukkeluuden vastaukseksi.
Neljä lollantilaista piti suurinta ääntä; he pelasivat korttia, maatessaan pitkin pituuttaan vatsallaan.
Mutta ilonpito tuli vain lyhyinä puuskauksina, ja tori oli jälleen aivan äänetön, mutta tykkien jyly kuului sitä voimakkaampana.
Eräs upseeri oli puhutellut leikkisästi muuatta joukkoa, joka seisoi aivan lähellä sepän riihtä, missä arkut olivat rivissä, aina kaksi ja kaksi päällekkäin; silloin sanoi muuan sotilas, vakaasti ja hiljaa:
»Niin, herra luutnantti, tiedämmehän että meidän on mentävä.»
Ja piiri kävi aivan äänettömäksi; upseeri meni menojaan.
… Metsäherrantalossa olivat upseerit hajaantuneet kuin tuulen vieminä. Heitä kuljeskeli puutarhassa, taikka he kulkivat talleissa, sisään ja ulos. He kirjoittelivat ja jättivät työnsä jälleen. He tulivat huoneisiin ja poistuivat.
Kahdettakymmentä kertaa kysyi Berg keittiöstä, eikö Tine jo ollut palannut.
Hänen päässään, oli vain tämä ainoa ajatus: missä Tine oli, mitä koululla tapahtui?