Hän nousi ja meni ulos.
Kului neljännes, ja hän kysyi jälleen, oliko koululta tuotu mitään sanaa.
Mutta mitään ei ollut kuulunut.
Silloin hän lähti.
Hän tahtoi nähdä heidät, hän tahtoi mennä sinne.
Mutta jälleen alkoi hän harhailla sinne tänne — hän oli »paratiisitiellä», kujalla, kunnes vihdoin yhytti lääkärin ja meni samaa seuraa ylös portaita.
Tine kuuli ensimmäisenä hänen tulonsa, mutta ei noussut paikaltaan.
»Tine, Tine», huusi matami Bølling, ja hänen äänensä kävi vallan kirkkaaksi ja valoisaksi ilosta, »metsäherra on täällä — metsäherra on täällä».
»Ei — että vielä saamme teidät nähdä, ei, että saamme teidät nähdä», kertasi hän kertaamistaan.
»Tine, Tine», huusi hän jälleen: »Metsäherra on täällä!»