»Oi Jumala, oi Jumala», sanoi hän ja lysähti istumaan, »että niiden täytyy mennä kuolemaan».
Tine kuuli vain askeleet — ne kävivät aina vain heikommiksi.
Nyt hän oli poissa.
Ja hetkisen tuntui hänestä siltä, kuin koko turtumus olisi väistynyt pois. Hän puhui äidilleen, nopeasti, ja sanoi: »On kai parasta että menen sinne. Sofi ei tee mitään.»
Ja hän kiiruhti ulos ja juoksi kujaa pitkin — kuinka nopeasti hänen varjonsa liukuikaan! — yli niittyjen. Siellä hän tapasi Tinkan.
»Minne sinä menet?» kysyi Tinka.
»Tuonne.»
Tine ei pysähtynyt, vain juoksi.
Kauan seisoi Tinka ja katseli, kunnes Tine katosi yli aidan, lammen luo.
Tine juoksi puutarhaan, sisälle huoneisiin: hänen täytyi nähdä ne taas. Täällä hän tahtoi olla.