Vain kievarin vierastavasta kaikui matami Henrichsenin kimeä huuto, pilarien välissä olevan oven kautta. Hänen palvelustyttönsä eivät tulleet, ja hänen huutonsa kaikui kohta myöhemmin pihamaalla.
… Tykit jylisivät taukoamatta kaiken yötä.
Koulun ovelle kolkutettiin; se oli jo lukossa.
»Minä olen», sanoi Tine.
Matami Bølling aukaisi. Hän näki tyttärensä vain varjokuvana pimeyttä vasten.
* * * * *
Yö kului ja päivä valkeni.
Oltiin miltei puolipäivässä, ennenkuin torilla tiedettiin, että hyökkäys koski Dybbøliä.
X.
… Viime yöhön saakka he olivat kuulleet haavoittuneiden valitusta; niitä kuljetettiin ohi, Hørupiin. Jokainen ähkinä kuului kauas hiljaisuudessa.