… Nyt oli lampi tyven.
Päivä koitti.
* * * * *
Matami Bølling oli herännyt; Bølling oli nukkunut rauhallisesti ja makasi tyynesti yhä vielä.
Tinen luota ei myöskään kuulunut mitään. Matami Bølling lepäsi itsekin neljänneksen lisää, ennenkuin kopisti kepillä kattoa, herättääkseen Tinen.
Mutta vastausta ei tullut.
Matami Bølling nousi vuoteestaan. Tine saattoi kyllä tarvita unta. Ihmekös se, jos hän kerrankin nukkui kylläkseen. Äiti tahtoi keittää kahvin ja viedä sitä Tinelle, samalla kun herättäisi tyttärensä — siten hän saisi juoda sen vuoteessaan.
Usein ennen oli hän vienyt kahvia yliskamariin, talviaamuina, kun oli hyvin kylmä ja Tine mielellään makasi hiukan pitempään.
Matami Bølling kulki ja puheli itsekseen, hommatessaan kaiken valmiiksi. Mutta sitten heräsi Bølling, ja hänen oli ensin saatava aamujuomansa.
»Oi Herra Jumala, oi Herra Jumala — miten pökerö hän on» — matami Bølling puhui itsekseen — »kohta häntä on ruokittava — niinkuin lasta — kas niin, Bølling, kas niin —»