»Onko hän huoneessa?»
»On», kuiskasi Tinka.
Molemmat menivät sisään. Matami Bølling kohotti lakanaa tyttärensä kasvoilta.
»Lapsi, lapsi», kuiskasi hän aivan hiljaa. Pienet kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan, ja aivan kuin olisi tahtonut lohduttaa kuollutta, sanoi hän, hivellen käsillään Tinen hiuksia:
»Sehän on ollut hän.»
Ja äiti oli antanut kaikki anteeksi.
Hiljaa valittaen, sanattomasti hän itki, pää painettuna tyttären vuodetta vasten.
Sitten hän nousi, ja soinnuttomalla äänellä, ikäänkuin unessa puhuen, hän sanoi:
»Nyt hänen täytyy päästä kotiin.»
Hän levitti itse lakanan paareille, Larsvouti ja Anders torppari kantoivat Tinen kotiin, talojen taitse, yli hiljaisten maitten.