* * * * *
Koulussa oli hyvin hiljaista. Rakennuksen halki kaikui jokainen vasaranlyönti, kun Tinka ja Gusta salissa kiinnittivät valkeat lakanat.
Sofi hiipi keittiöön, jossa torpparinvaimo hommaili, aristellen pienintäkin melua.
»Kai hän saa oikeat ruumisvaatteet?» kuiskasi Sofi, aivan kuin olisi pelännyt omaa ääntään. »Olis se nyt sentään kuoleman synti, jollei hän sais oikeit ruumisvaatteit.»
»Tuollahan ne jo pukevat häntä», kuiskasi torpparinvaimo vastaan.
»Herra Jumala, pukeeko ne», uikutti Sofi hiljaa, äänessä omituinen mielihyvän kaiku, keskellä surua. Hän sai kengät jalastaan, samalla kun Bøllingin pitkäveteinen lallattelu kaikui rakennuksen halki. Hän hiipi sisään arkihuoneen kautta ja avasi äänettömästi salin oven.
Tinka ja Gusta järjestelivät, kalpeina monien lakanoiden luomassa omituisessa hohteessa.
»Saaks ruumiin nähdä?» kuiskasi Sofi peloissaan ja arkana.
Tinka ja Gusta eivät vastanneet, käänsivät vain päätään valkeita paareja päin.
Sofi itki hetkisen, nostaessaan lakanan hiljaisilta kasvoilta. Sitten hän kiersi vuoteen ympärillä ja katseli pitkän ajan »pukemista».