Papit eivät olleet puhuneet paljon. Itsemurha lukkarilassa oli sentään hiukan ikävä asia, ja he nauttivat kahvin, jota Tinka kanniskeli ympäri, kaikessa hiljaisuudessa.
Vanha pastori Götsche sanoi Tinkalle eräässä nurkassa:
»Hän kai lepää tuolla sisällä? Antakaa minun nähdä hänet.»
Ja hän meni sisään Tinkan kanssa. Vanha pastori katseli noita valkeita kasvoja.
»Oi Herra Jumala», sanoi hän. »Minä laskin hänet Ehtoolliselle. Niin, ei varpunenkaan putoa maahan meidän taivaallisen Isämme tahtomatta.»
Hän niisti nenäänsä ja palasi toisten luo, kädet ristissä.
Ulkona torilla oli paljon naisia ja sotilaita, jotka tulivat joukkueittain idästä päin. Sofi oli kiertomatkallaan ehtinyt kievarin luo, jossa hän oli lopettanut selostuksensa, ja sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen:
»Niin, Jumala tietäköön, minkä vuoks hän tahtoi sinne mustaan veteen.»
Matami Henrichsen seisoi ovessaan joukon takana. Hän oli sen näköinen kuin hänellä olisi ollut suuri halu lyödä Sofia.
»Niin, hän oli se viheriä puu», sanoi matami ja katseli taukoamatta koulun valkeihin lakanoihin. Matami Henrichsen ei juuri hevillä etsinyt turvaa raamatunsanoista.