Näytti siltä, kuin kaikki olisivat viihtyneet tässä naapuripiirissä »torin» varrella, tulleet pyöreiksi ja terveiksi — niin hyvinsyötettyjä olivat kaikki sekä Bøllingillä että kievarissa ja sepällä.
Kellot alkoivat soida, ja he istuivat kaikki äänettöminä. Vain Berg ja Bølling puhuivat kuiskaten portaiden edessä. Sine ajoi hiljalleen lehmänsä yli torin, juomaan. Se joi ja ammui, umeasti ja pitkäveteisesti, yli suomaan.
Kellojen soitto taukosi.
»Kai meidän on mentävä kotiin», sanoi rouva Berg, ja taivas puunsi tummanpunervana pensaikkojen ja maitten yli. Tine seurasi heitä.
Kotona arkihuoneessa rouva Berg lauloi kotvasen hämärissä, soittokoneen ääressä — laulun »pikku Gretestä». Metsäherra antoi huoneensa oven jäädä raolleen.
Herluf oli uninen ja nukahti jakkaralleen, nojaten päätään sohvan reunaan; rouva Berg siirtyi hänen luokseen, ja vähän ajan perästä nukahti hänkin. Hän havahti puolittain.
»Tine pitää kyllä huolen ruuasta», sanoi hän unisella äänellä, ja Tine nousi mennäkseen katsomaan mitä Sofi hommasi. Rouva Berg pääsi harvoin täysin hereille, ennenkuin lamppu oli sytytetty ja tee sisällä.
»Kas, joko pöytä on katettu», sanoi hän silloin, aivan hämmästyksissään, ja kohottautui vallan reippaasti istumaan sohvassa.
Teen jälkeen hän kiusasi Bergiä pelaamaan vistiä kuvitellun neljännen kanssa. Tine kävi kierros kierrokselta hehkuvaksi kuin sauna, siitä että hänen piti pelata metsäherran kanssa.
Taikka myös Berg luki ääneen, isossa puolipimeässä huoneessa, jossa oli valoisaa vain lampun ympärillä. Useimmiten hän luki Oehlenschlägeriä, taikka myös Paludan-Mülleriä — Tinellä oli nenäliina esillä helmassaan.