»Ja parasta taisikin olla», selitti matami Bølling.
Kappalainen luki ääneen nimityksen: H.R. Berg oli hänen nimensä, yliluutnantti nostoväessä; ja sitten alettiin pohtia kuka hän saattoi olla ja mistä hän oli. Hän saattoi olla Gramin Bergejä, arveli Bølling; siellä oli eräs metsäneuvos Berg v. 1829.
Sen muisti matami… Oikeastaanhan he olivat kotoisin Koldingista..
»Se oli totisesti ihana perhe», sanoi Bølling.
Syrjimmäisinä istuvat talonemännät rupesivat myös puhumaan puolittain kuiskaamalla — entisestä metsäneuvoksesta: he olivat molemmat olleet läsnä, kun metsäneuvoksetar-vainajaa pestiin viimeistä kertaa — hänellä oli päänsä alla sekä raamattunsa että virsikirjansa… Ja he jatkoivat puhettaan ruumishuoneesta ja »pukemisesta» ja hautajaisista, kunnes tulivat sangen liikutetuiksi ja pyyhkivät silmiään kokoonlasketuilla nenäliinoillaan, samalla kun keskimmäinen vaimo lakkaamatta kasteli voirinkilöitä, harvakseen mutta pysähtymättä, matami Bøllingin kahviin ja söi ne suuhunsa.
»Ei, kyllä hän on kotoisin Kööpenhaminasta», kertoi Sten, jolle Tine parhaillaan tarjosi kahvia: »nuori mies, sanoi kruununvouti…»
»Mutta naimisissa hän on, neitsyt Bølling», sanoi Sten ja tarttui Tineä käsivarteen. Ja Tine, joka kappalaisen läsnäollessa oli vain kuudenneksitoista osaksi tietoinen ympäristöstään ja heräsi aivan pelästyneenä jokaisen puhutellessa, sanoi hätkähtäen:
»Onko hän?» — — niin että kaikki nauroivat, ja keskimmäinen emäntä sai viimeinkin kuppinsa tyhjäksi ja pani sen verkalleen takaisin pöydälle.
Stenin ajomies, jolle oli ojennettu maitopunssia ikkunasta, vei uutisen kievariin, ja kortinpelaajat, jotka hehkuivat kuumuudesta ja punssista, sanoivat sanansa asiasta. Niinpä saataisiin kai vihdoin aikaan huutokauppa metsäneuvoksen jälkeen. No niin — mitään erikoista ei tuo nimitys ollut.
»Mutta kimot, ne saattaisivat ehkä kuitenkin sopia vetojuhdiksi», arveli Knut seppä.