Ja vaunut vyöryivät edemmäs, ja äänet häipyivät. Lepakko lehahti ohi, vai oliko se pöllö. Yli niittyjen ja pensaikkojen lepäsi äänetön ilta; ainoastaan paratiisipolulla kahisivat pensaat hiljaa.
»Tine», huusi matami Bølling portailta.
»Niin, äiti» — Tine hätkähti ja sai nenäliinansa esiin; hänen täytyi pyyhkiä silmiään.
»Hyvää yötä sitten, matami Henrichsen», kuului alhaalta.
»Hyvää yötä, matami Bølling.»
Ja ylt'ympäri suljettiin ovet…
* * * * *
Syksyn tullen saapui metsäherran väki; ja Herluf syntyi ja kasvoi, ja talvet kuluivat, ja kesät.
Juhannukseksi saapui metsäherralle talon täydeltä vieraita, sekä kööpenhaminalaiset että kaikki Horsenista. Tine tuli useimmiten vain pikkuhetkeksi aamuisin, hän toi joitakin puutarhatuotteita tai kannun paksua kermaa. Olisi saattanut luulla, että Bøllingin neljästä lehmästä herui enemmän kuin metsäherran neljästätoista, ja matami Bølling vaivasi päätään niin kauan kuin lomaa kesti miettimällä »mitä se pikku raukka saattoi keksiä pitääkseen kaikki nuo ihmiset muassa».
»Se ei ole niinkään helppoa sellaiselle kaupunkilaiskasvatille», sanoi hän.