»Mutta missä te olette ollut piilossa niin kauan, Tine?» sanoi hän ja jäi hetkeksi katsomaan Tineä, joka vaivasi taikinaa niin reippaasti pyöreillä käsivarsillaan.
»Tiedätkös, Marie», sanoi hän väliin rouva Bergille, »Tine voi todellakin olla oikein soma — noin aamuisin.» Iltapäivisin istuivat matami Bølling ja Tine juhlahuoneen ikkunoissa; Bølling oli enimmäkseen ulkona palstallaan, nyt kun ei pidetty koulua.
»Tine, Tine», huudahti matami Bølling tyttärelleen, joka vahasi lankaa; »rønhavelaiset tulevat…»
Kievarin kulmauksesta kääntyivät juuri rønhavelaisten isot ajopelit, vieraita täynnä.
»Nyt heillä on pian tusina täynnä», sanoi matami Bølling. »Mistä he
saavat sijaa, kuulehan… minne he panevat ne kaikki, Tine», sanoi hän.
Ja hän laski, kuinka he oikein voisivat majoittaa kaikki vieraansa
Rønhavessa.
Tine vain nyykäytteli nyykäyttämistään, kunnes vaunut olivat ajaneet ohi.
»Nuo kolme hattupäistä eivät olleet siellä viime torstaina», selitti matami Bølling lopuksi ja kutoi jälleen.
Notmarkin väki ajoi ohitse ja metsäherran; heidän »saaliinsa» oli sijoitettu heinärattaille. Kiehutettiin ja nyykäytettiin, ja rouva Berg huusi ylös ikkunaan:
»Isometsään — Isometsään», huusi hän, ja vieraat lauloivat:
Maa armaampi miss' ois: miss' siintävämmät salmet, niin lehti vihannois, ja mistä löydät naiset niin armaat, miehet uljaat kuin Tanskan saarelaiset?