»Kunhan ne nyt vain olisivat muistaneet ruokalusikoita puuron varalta», sanoi Tine. Hän ajatteli yhä vain metsäherran väkeä.
»Juoksisit sinne noin pikimmältään, etkös vain?» sanoi äiti. »Siellä voisi olla yhtä ja toista… ei ole niinkään helppoa pitää talon täydeltä yövieraita.»
Tine meni pitämään »katselmusta» metsäherran taloon, sillä aikaa kuin he olivat Isometsässä.
Illalla Tine istui pitkät ajat portailla. Aina vähän päästä ajoivat vaunut sivu unisine vieraineen.
»Iltaa», tervehti ajomies puoliääneen.
»Iltaa», vastasi Tine.
Ja vieraat nyykäyttivät päätään — puolinukuksissa, ja vaunut vierivät pois.
Vihdoin Tine kiipesi ullakolleen; vanhemmat olivat jo makuulla.
Kaukaa kuului vaunujen ratinaa ja laulua; vaunut lähestyivät ja ajoivat ohi:
Tanska, tanner ihanainen, aaltoin morsian, sieltä urho tanskalainen lähtee sotahan…