Tine nauroi mukana, heidän seistessään moniin huiveihinsa kiedottuina talikynttilän edessä. »Voi hyvä Jumala — niin, niin — se oli silloin se», sanoi rouva Berg ja taukosi äkkiä lukemasta.
»Ja sitä luultiin rakkaudeksi», sanoi hän lyöden kädellään kirjepinkkaan ja nauroi.
He hakivat jälleen ja vihdoin löytyi vanilja. Keittiössä olivat rasvapadat tulella, ja savupiipusta näkyi leveä sauhu.
Torpparinvaimot, jotka olivat tulleet ämpäreineen, istuivat penkillä oven edessä ja odottivat; kun metsäherralla oli teurastus, oli kuin jokaisella torpparilla olisi myös teurastettu.
»Kas, hyvää iltaa, hyvää iltaa — niin, nyt ovat padat tulella», huusi rouva Berg.
»Tine, nyt tuomme makkarat.»
He menivät ruoka-aittaan, jossa valmiit ja pyöreät makkarat loistivat pitkissä riveissä, oljille leviteltyinä, ja jakoivat ne ryhmiin kutakin varten.
»Antaa sen mennä mukaan», sanoi rouva Berg ja lennätti viimeisen mustan makkaran, aivan kuin paksun tarhakäärmeen, katonpanijan Anen kasaan.
»Heillä on monta suuta», sanoi hän, ja he jakoivat annokset torpparinvaimoille, jotka kietoivat visusti makkarat pumpulivaatteisiin ja suutelivat sekä »Rouvaa» että »Neitsyttä» kädelle.
»Niin, niin, Ane», sanoi rouva Berg, joka mieluimmin veti kätensä pois: »nauttikaa terveydeksenne».