He olivat syöneet marjahilloa ja leivoksia lampun valossa, ja Tinen piti mennä kotiin. Rouva Berg tahtoi kernaasti hiukan kävellä kauniissa ilmassa, ja he menivät yhdessä, kaikin kolmen. Oli heleä pakkanen, lumi peitti kaikki tiet.
Poikaset olivat laitelleet liukuratoja suuria ojia pitkin. Rouva Berg ja Tine liukuivat — Tine edellä. Rouva Berg liukui, nauroi ja kaatui. Tine lähti menemään niin pönäkkänä ja leveänä kuin fregatti, joka lasketaan vesille.
Sitten he kulkivat jälleen hiljakseen, lumen narskuessa heidän jalkainsa alla. Kaukaa yli kenttäin kuulivat he viulun ja huilun ääniä.
»Anders Larsilta kuuluu tanssimusiikki», sanoi Tine.
Torilla oli valoisaa, lunta aidalla ja kirkon kummallakin päädyllä.
Koulu ja kievari olivat hiljaa, kiinni ja sammuksissa.
»Niin», sanoi Berg, »niin on siis tämä joulu ohi».
He olivat seisahtuneet kaikki kolme ja seisoivat nyt hiljaa aivan jäätyneen suomaan vieressä.
»Niin», sanoi rouva Berg, ja hänen äänensä värähti hiukan.
»Mutta täällä, Henrik, tuntuu sentään aina jollakin tavoin joululta…»
Tine nyykäytti päätään: »Niin», sanoi hän, »täällä on ihanaa».