»Niin, silloin voitti Tanskan sydänvoima.»
Kappalainen jäi seisomaan ja hymyili leveätä uskon hymyä. Hän oli grundtvigilainen ja kurnutti kuin mikäkin sammakko.
Kauempana, kirjakaapin nurkkauksessa, oli eräs joukko ryhmittynyt Augustenborgin postimestarin ympärille, joka kertoi Frederitsin päivistä — silloin oli hän ollut mukana: valleilla oli käynyt kuin myrsky ja varustukset olivat tulessa ja iloisen rummunpärrytyksen kaikuessa olivat joukot syöksyneet eteenpäin pistimineen. Pommituksen kestäessä he antoivat sotilasmusiikin soida, ja ryhtyessään hyökkäämään he lauloivat.
He olivat pukeutuneet niittäjiksi ja napanneet preussilaiset keskellä viljapeltoa.
Kaikki yhtyivät keskusteluun kirjakaapin luona. Kuljettiin
Frederitsistä Istediin, ja Istedistä Boviin: se oli kulkua voitosta
voittoon. Gammelgaardin Sten oli ollut mukana hänkin, taistellen
Helgesenin johdolla.
»Tulinen mies, tuo Helgesen», sanoi hän, »ja tappeli kuin ryöväripäällikkö».
He puhuivat yhä ja muistuttelivat mieleen Ryen sanoja: »se on otettava ja nyt eteenpäin»; Schleppegrelliä, de Mezaa, joka muutti hansikkaita keskellä kuulasadetta. Jokainen kertoi kovalla äänellä omaansa — lukuunottamatta kamariherraa, rovastia ja yksikätistä; he seisoivat yhdessä keskellä huonetta ja puhuivat hallituksesta, joka tunsi vastuunalaisuutensa.
Muutoin siinä vain pidettiin ääntä ja iloa — preussilaiset piikin päässä — niin että sota kuulosti kuin fanfaarilta, paljasta remuavaa rynnistystä ja mehevää pilanpitoa ja iloisia merkinantoja. Kunnes Fredrik Klint, ylioppilas, joka oli vieraisilla, kun ei voinut mennä mukaan puuttuvan sormensa vuoksi — se oli ammuttu poikki erään ampumaseuran aseharjoituksissa — tarttui lasiinsa ja huusi, sodan ja punssin kuumentamana:
»Niin, tull ootpa vain, kyllä heidät otetaan vastaan!»
He huusivat kaikin mukana, loistavin silmin, ja yht'aikaa alkoivat he laulaa laulua »Urheasta maasotilaasta», kovin meluavin äänin, kaikki — paitsi rovasti, joka rupesi kulkemaan edestakaisin lattialla, levottomana kuin suurina uhripäivinä sakaristossaan, ja kamariherra, joka seisoi valkeassa paidanrinnuksessaan ja hymyili.