»Kahvia —-kah —vi—a», huusi hän iloisella äänellään, niin että se kuului aina alas, keittiöön asti, ja Herluf alkoi riemuissaan hyppiä vuoteessaan kuin orava, pitkässä yöpaidassaan.
Heidän jutellessaan sai Tine kengät jalasta ja pääsi Bergin vuoteen jalkopäähän; hänellä oli tyyny päällään pysyäkseen lämpimänä.
Noin saattoivat he istua ja pakista tuntikaupalla. Herluf leikki »kiinalaista» ja harritti sormiaan, Herluf heitti kuperkeikkaa kaikkien tyynyjen yli; rouva Berg ja Tine nauroivat, niin että vuoteet heilahtelivat ja keinuivat; Sofi asettui ovensuuhun kahvitilkka kipossaan, saadakseen olla hänkin ilonpidossa mukana.
Mutta vihdoin Sofi saattoi närkästyä Herlufin puolesta ja sanoi seistessään siinä oven pielessä: »Ei kai lapsen tartte sill laill teuhata ja näytellä tiatteria», sanoi hän ja poimi pojan vuoteesta, kantaakseen hänet arkihuoneeseen ja pukeakseen lämpimässä vaatteet päälle.
Rouva Berg ja Tine jäivät vuoteisiin, jutellen idät ja lännet; rouva Bergin suu ei koskaan pysynyt kiinni hänen ollessaan lukkarin Tinen kanssa — kunnes Tine äkkiä kimposi kohona vuoteesta: käytävän ovessa kuljettiin!
»Metsäherra!» huusi hän ja löysi tuskin kenkiään kiireessä.
»Sulje ovi, sulje», huusi rouva Berg, »suljehan toki!» Ja Tine sai avaimen kierretyksi ympäri.
»Niin, niin, Henrik, minä puen päälleni», huusi hän Bergille, joka kolkutti, ja hän käski Tinen kolistella pesuvehkeitä, niin että mies saattoi luulla hänen olevan jo ylhäällä.
– – – Sofi seisoi yhä kynttilöineen sälevuoteen edessä ja jutteli Herlufistaan ja vuodatti kyyneleitä muistellessaan sekä hyvää että pahaa.
»Mutta aika vintiö hän vain oli», sanoi hän- »Niin, se hän oli», kertasi hän.