Sininen vierashuone oli kylmä kuin kellari, kukaan ei ollut asunut siellä sitte suven. Toinen vierassänky kannettiin pois ja toinen asetettiin pitkittäin seinää vasten.
Sillä aikaa kuin Tine ja Sofi vielä järjestelivät paikoilleen lakanoita ja pesuvehkeitä, tulivat vanhat Bøllingit hakemaan tytärtään.
Kun matami Bølling tuli arkihuoneeseen, jossa tuntui vetoa kaikista ovista, jäi hän seisomaan käytävämatolle ja katseli ympärilleen kyynelet silmissä: »Niin, nyt he ovat poissa», sanoi hän ja pani kätensä ristiin.
Molemmat vanhukset istuutuivat hiljaa tavallisille paikoilleen, kahdelle tuolille sohvapöydän viereen, hiukan ulompana lattialla — he eivät koskaan tahtoneet istua sohvaan metsäherran talossa, sen tuli olla rouva Bergin paikka — ja Tine jatkoi kulkuaan ulos ja sisään, ja Sofi toi puita siniseen uuniin: hän oli käynyt välillä kietomassa liinan päähänsä.
Liina oli merkkinä siitä, että matka oli aiheuttanut »hänen päänsärkyns». Hän sai säännöllisesti päänsärkynsä viitenä viikon seitsemästä päivästä, ja silloin oli miltei mahdotonta houkutella hänestä muita sanoja kuin »ei» ja »niin» taikka saada häntä tekemään muuta kuin kaikkein välttämättömintä. Suurpyykin jälkeen Sofi lepäsi viikon päivät päänsäryssään ja piti kurissa koko taloa.
Tine näyttäytyi metsäherran huoneen ovessa: »Tahdotteko tulla katsomaan», sanoi hän, »nyt olemme valmiit».
»Niin, käydäänpä katsomassa», vastasi vanha Bølling, ja he menivät metsäherran huoneen kautta siniseen kamariin, jossa toinen kapea vuode seisoi yksinään vaaleansinistä seinää vasten ja jossa oli niin kylmä, että molempia vanhuksia hytisytti.
He seisoivat kaikki kolme vuoteen vieressä — Tine oli ripustanut seinälle rouva Bergin kuvan, päänaluksen yläpuolelle.
»No, tässähän hän nukkuu oikein komeasti», sanoi Bølling koettaen nauraa hiukan: he olivat kaikin aivan näännyksissään alakuloisuudesta.
»Niin, kun tämä vain saadaan hyvin lämmitetyksi», sanoi matami, »kun täällä tulee lämmin, auttaa se paljon».