— Nyt kysytään vain rohkeutta, ja sivelin yhä hänen tukkaansa, havaittuani, että hän rauhottui käteni alla.
— Rohkeutta vain, Marcel, sanoin (ja ajattelin: Tämän teet viisaasti.
Sinä käsittelet häntä aivan kuin magnetisoija).
— Kiitos, kuiskasi hän ja kohotti silmänsä minua kohden, kun otin käteni hänen päästänsä.
— Mutta nyt täytyy minun mennä, sanoin ja menin ovea kohden; samassa käänsi Crangier päänsä:
— Missä seisotte? kysyi hän äkkiä terottunein silmin.
— Seison ensimäisen kulissin suojassa, vastasin: mutta elkää nyt vain hätääntykö.
Suljin oven, ja mennessäni ajattelin aivan tyyntyneenä: Niin, hallitsen häntä kuin magnetisoija. Kun siis seison kulissien välissä, menee se varmaan hyvin. Ja mitä tulee jälkeenpäin, se tulkoon, kun on tullakseen. Mikä on välttämätöntä, on välttämätöntä. Minulla on vastuu ennen muita, ja minun on vastattava — kaikkien puolesta.
Ja siitä hetkestä tiesin, että minun täytyi tappaa Crangier.
Välttämättömyyden pakosta täytyi minun hänet tappaa.
François Carville teki käsillään pöydän ylitse liikkeen, jota pohjolan mies ei nähnyt.
Mutta hän jatkoi: