— He rykivät, sanoin minä.
— Niinkö? vastasi Crangier säpsähtäen, ja kasvoihini tuijottaen sanoi hän: Niin. Ja samana sekuntina kuin hän oli sen sanonut, sanoin minä itsekseni — enkä kuullut mitään siitä mitä näyttämöllä oli ja tapahtui: Crangierin silmät näyttävät mielettömiltä.
— Hänen ajatuksensa häipyvät. Hänen silmänsä näyttävät mielettömiltä.
Yhtäkkiä kuulin takanani regissöörin kuiskauksen:
— Kuulkaas, nyt on hiljaista.
— Ja minä kuulin yhtaikaa salin hiljaisuuden ja että Sang oli sisällä, että Sang puhui kuten pitikin ja että salissa vallitsi hiljaisuus — yhä edelleen kulettaen kuten olin tehnyt jo kauvan (nyt tiesin, että olin tehnyt niin kauvan) kulettaen kämmentäni ylös ja alas Crangierin selän takana, ylös ja alas hänen selkärankansa kohdalla. Tuuman päässä hänen selkärangastaan.
— Kuulkaa, he ovat hiljaa.
Tirehtööri se näin puhui.
— Niin, he ovat hiljaa, vastasi regissööri, ja lähellä toisiaan seisten näyttivät molemmat herrat siltä kuin heidän kasvonsa ahmisivat ääniä salista.
Hannah tuli ulos noutamaan lapsia.