— Nyt on teidän vuoronne Crangier, sanoi tirehtööri.
— Niin, vastasi Crangier, ja minun käteni sipaisi nopeasti hänen päänsä ylitse.
Näyttämöllä puhuivat edelleen, salissa kuuntelivat edelleen, kuuntelivat yhä tarkkaavammin. Sang meni ulos ja Hannah jälleen sisään:
— Reippaasti, reippaasti, huusin hänen jälkeensä, hyvähuutojen kaikuessa.
— Nyt, nyt.
Olin tarttunut Crangierin ranteeseen ja puristanut, kuten puristetaan kaulaa, joka tahdotaan tukehduttaa.
— Nyt, nyt.
— Jaa, jaa, vastasi hän ja hänen silmänsä elpyivät:
— Kuiskatkaa se minulle.
— Jaa, vastasin minä ja päästin hänet ja kumartausin eteenpäin, ja aivan hänen korvaansa kiinni kuiskasin minä: Äiti, äiti, — jotka ovat hänen ensimäiset sanansa.