— Kuinka Crangier puhuu, kuiskasi tirehtööri.
Silloin käännyin minä (samalla tuntien miten selkäpiitäni karmi):
— Hän puhuu täydelleen oikein, sanoin minä.
— Niin, melkein, vastasi tirehtööri, joka oli muuttunut harmaanvalkoiseksi kuin fajanssikappale.
Minä en liikahtanut:
— Menkää pois, jotta hän voi nähdä minut, sanoin minä.
Crangier oli noussut äitinsä vuoteen äärestä … samalla kuin salista kuului kohinaa, ikäänkuin ihmiset olisivat muutelleet asentoaan. — —
Nyt oli Crangier kääntynyt … nyt katsoi hän minuun — minun paikkaani kohden — — ja hän puhui oikein. Mutta silmät, silmät … en voinut siis hallita hänen silmiään.
— Minun täytyy, sanoin itsekseni, minun täytyy saada hänen silmänsä valtaani.
Ja kooten kaikki tahtoni ja hermojeni voiman harasormisiin käsiini, liikuttelin minä niitä edessäni, samalla tuijottaen Crangieriin, ja koko ruumiini värisi.