— Ylös, ylös, huusi tirehtööri ja esirippu nousi, laski ja nousi.
— Ylös, ylös, huusi hän ja suuteli minua yhtäkkiä molemmille poskille — ja kerran vielä, kunnes hän äkkiä huusi kulissien välistä, jossa seisoimme, näyttämölle:
— Ulos, ulos, menkää ulos, huusi hän Crangierille. Ja minä näin ihmisen, joka seisoi näyttämöllä, yhä keskellä joukkoa, Rakelin rinnalla, lähellä äitinsä vuodetta, viistävän selkäänsä, lyyhistyvän kokoon kuin ruoskan iskusta, ja menevän kädet edessään, suoraan eteenpäin kuten sokea — niin meni hän.
— Crangier, Crangier, huusin minä — mutta hän ei kuullut.
— Ylös, ylös, huusi tirehtööri.
Esirippu nousi ja hyvähuudot kasvoivat.
— Tulkaa, tulkaa, huusi tirehtööri, ja iloissaan melkein juosten, sanoi hän nauraen:
— Niin, rakas ystävä, kumpa vain saisimme ensi kohtauksen väistetyksi.
Toisen näytöksen ensi kohtaus oli Crangierin. — Hän alottaa näytöksen — — hän on yksin, kun hän alottaa näytöksen.
Minä kaivoin etusormeni kynnen peukalooni, mutta sanoin levollisesti hänelle: