— Niin, hra Crangier on varmaan lähinnä skandinaavista käsitystä.
— Mihin menet? kysyi Rumiéres.
— Minun täytyy mennä näyttämölle.
Ja minä tunkeuduin seitsemän laahuksen ylitse ja viiden arvostelijan ohitse, ja kuulin kahden herran nauravan: Ah Crangier — ja minä tunkeuduin yhä eteenpäin, ylös portaille, yhä eteenpäin kuin unissakävijä, joka kulkee räystäskourua myöten, kunnes äkkiä näin rouva Morgenstjernen aivan edessäni kultaisessa vaipassaan, ja kuulin hänen äänensä korvissani:
— Se menee päin mäntyyn, kuiskasi hän: lyökää aasi kuoliaaksi.
Minä nyökkäsin vain ja avasin rautaoven, jolle olin päässyt. Menin käytävään ja kolkutin Crangierin ovelle:
— Crangier, Crangier…
Ei vastausta.
— Crangier, Crangier, huusin ja kolkutin jälleen eikä mies vastannut.
Silloin menin sisään.
Pohjolan mies vaikeni puolen sekuntia ja kun hän jatkoi jälleen, puhui hän kuin purisi hampaillaan jokaista sanaansa: