— Tuokaa minun sampanjani, sanoin, ja odottaessani pitelin Crangierin kättä, joka vapisi kädessäni kuin pelästyneen linnun ruumis.
— Teidän on juotava lasi, sanoin minä: se antaa teille voimia.
Pukija tuli takaisin ja oven takaa, jonka sulin häneltä, sanoi hän ojentaessaan minulle pullon ja lasin:
— Regissööri kysyy, joko voi alkaa.
Otin kelloni esiin ja sellaisella äänellä kuin olisi ollut kysymys vain näytännön pituuden laskemisesta, vastasin:
— Kahden minuutin perästä voi alkaa
— Juokaa siis, sanoin kaataen lasiin. Hän joi hieman, sähkökellon kilinän väristessä huoneen lävitse: Vähän vielä, sanoin. Hän joi uudestaan ja katsoi keltaiseen viiniin ja sanoi hymyillen:
— Äiti on aina sanonut, että viini on myrkkyä, pidättääkseen minua juomasta.
— Kiitos.
— Vähän vielä.