— Onhan biljoonia tähtiä. Ja niilläkin kai on tarkoituksensa.
Hän vaikeni taas.
Sitten sanoi hän:
— Fritz, minkävuoksi ihmiset ovat niin turhamaisia?
— Emmekö ole halvimmat palvelijat suuressa talossa, jonka vartijain kasvojen eteen emme milloinkaan joudu?
— Meidän täytyy salata kyyneleemme.
— Me kärsimme ja — tuotamme kärsimystä.
— Muuta emme tiedä …
Isä nousi pystyyn mieli kuohuksissa:
— Ja koko elämäsi todistaa omia sanojasi vastaan; etkö luule minun tietävän, että elämäsi on kauttaaltaan uhrausta?