Lukkarin muori, joka istui Stina-neidin vieressä, kertoi, että rouva
Esbensen oli ajanut ohi Ulkeböliä kohden.
Rouva Esbensen oli kätilö.
— Tietysti Sörensenille, sanoi lukkarin muori. Minähän näin selvästi, miten hän viimein ohi ajaessaan täytti vaununistuimen.
— Niinpä melkein.
Tämä puheenaihe huvitti kaikkia.
— Jumala varjelkoon häntä, sanoi äiti, tämä on yhdeksäs.
Kaikki puhuivat, lukuunottamatta pitäjänvoudin vaimoa, joka mustassa vaipassaan istui suorana ja sanaakaan sanomatta tyhjensi kolme suklaakuppia.
Lukkarin muori sanoi äkkiä kovemmalla äänellä kuin muut:
— Mutta onhan ihmeellistä, rouva Jespersen, että kullakin pitäjällä on oma kuukautensa. Täällä on toukokuu.
Äiti, joka nautti kuin karitsa lämpimässä, nauroi ja sanoi: