Hän rupesi itse korvia pesemään.
— Ja kun ne lopulta saa puhtaiksi, sanoi hän epätoivoisena, niin ne rupeavat punoittamaan.
Punaisia ne olivatkin.
Alettiin pukea vaatteet ylle, ja kaikissa oli tahroja.
Äiti hieroi hieromistaan hansikasnahalla ja hajuvedellä.
— No, kelvatkoot sitten, Jumalan nimessä, sanoi äiti.
Isä talutti tädit pöytään. Heidän pukunsa olivat valkean- ja mustanjuovikkaasta silkistä — heidän kylpylaitoksen aikaiset päivällispukunsa — ja sormissa oli monet sormukset, jotka kilahtelivat tavattoman laihoissa käsissä. He asettivat kumpikin pulverirasian lautasensa viereen.
Lasten silmät tuijottivat kauhusta. He kaasivat heti pöytäliinalle.
Äiti keskusteli johtaakseen huomion muualle — niin että poskissa hehkuivat punaiset täplät — he puhelivat Kööpenhaminasta ja kaikista tuttavista.
— Niin, sanoi Bothilde-täti, onhan Jane erittäin herttainen. Mutta hänellä on omituisuutensa. Tuskin on ennättänyt istahtaa hänen pöytänsä ääreen, ennenkuin hän alkaa keskustella uskontunnustuksista.