Lähiseudun papit tulivat korttia pelaamaan. Heidän vanhat vaununsa
vierivät pihalle. Etuistuimella istuivat paksut punanaamaiset ajurit.
Pelipöytä vedettiin esille isän huoneessa ja peli oli käynnissä.
Pitkistä piipuista tuprusi savu, niin ettei kättä siinä voinut eroittaa.
Vanha Fangel manasi ja kirosi, niin että kirjahyllyt tärisivät ja Mynsterin saarnat hyppivät. Lapset, joiden oli mahdotonta nukkua, hypähtivät vuoteistaan ja saivat viskunoita, jotta menisivät taas nukkumaan.
Äiti soitti klaveeria.
Isän huoneessa papit kiihtymistään kiihtyivät. Totilaseja täytettiin ja vanha Fangel kiroili.
— Nyt viimeinen peli ulkona nurmikolla, sanoi vanha Fangel.
— Niin, se on tehtävä, sanoi äiti.
Papit nousivat tuoleiltaan — jalat olivat hiukan epävarmat — ja menivät arkihuoneen läpi.
— Herranen aika, sanoi Fangel, näkyypä taas Jumalan kirkas päivä.
He hoipertelivat puutarhaportaita alas, totilasit asetettiin nurmikolle, ja he pelasivat maaten mahallaan ja takoivat ruohoa suurine käsineen.
Äiti istui puutarhaportailla ja nauroi nauramistaan. Mutta villavaipan hän levitti vanhan Fangelin yli.