— Mutta onhan onnellisiakin ihmisiä kaikkialla, sanoi Tine.
— On tyytyväisiä ihmisiä, Tine, ja onhan sekin hyvä.
Tine istui hetken.
— Onhan monenlaista onnea, Jumalan kiitos, sanoi hän.
Äiti istui hetken, sitten hän sanoi:
— Ei, Tine, minä olen sanonut sen Teille ennen: on vain yksi onni ja se lienee onnellisin, joka ei sitä milloinkaan ole tuntenut.
— Sitä en ymmärrä, sanoi Tine.
— Niin, sillä se ei kestä.
Oli hiljaa hetkisen, kunnes äidin kauniit kädet liukuivat yli koskettimien, ja hillitysti isän, varjon lailla, näyttäytyessä ovellaan, lauloi äiti:
Kuten kuihtuvi yrtti, min juuret vailla on vettä, kuten kelmenee kukka, mi katveessa kituu,