Isä oli tullut avatusta ovesta.
Nojaten ääneti oven pielukseen katseli hän äitiä ja lapsiaan.
Ja äkkiä, silmissä hellyyden — tai ehkä vain ihailun — hetkinen välähdys, meni hän äitiä kohti:
— Lahjojen antaja, kuiskasi hän.
Äiti loi katseensa maahan. Näytti melkein siltä kuin olisi hän sulkenut silmänsä hetkeksi.
— Sinähän lahjoittaja olet, Fritz, sanoi hän.
Isä vetäytyi pois.
— Mutta Tine, nyt väki sisään, sanoi äiti.
He olivat jo kokoontuneet eteiseen. Palvelustytöt olivat sukkasillaan, miehillä oli saappaat jalassa.
— No nyt, lapsikullat, sanoi äiti ja avasi oven: