— Nyt on jouluaatto.
He tulivat sisään kaikki yksitellen, aivan verkalleen, hypäten kynnyksen yli kuin olisi se ollut vallitus. Kasvot vakavina kuin alttarille astuttaissa.
Taaimpana tuli Jens renki.
Hänellä oli juovikkaat liivit. Housut riippuivat pahanpäiväisesti.
He saivat lahjansa ja kiittivät — mitä he sanoivat ei koskaan kuulunut — ja vilkaisten salakähmää toistensa lahjoihin veivät he omansa talteen huoneen nurkkiin.
— No, Jens, sanoi äiti, nyt tanssitaan. Hän muodosti piirin.
Etumaisena kulki hän itse Jens-rengin kanssa, lapset ojensivat kätensä palvelustytöille ja miehille.
— Piiri ehjäksi, huusi hän Tinelle ja alkoi mennä eteenpäin.
Hitaasti pyöri piiri kuusen ympäri, äidin virittäessä jouluvirttä hiukan vapisevalla äänellä:
Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana sielujen toiviotie. Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohden matka vie.