— Ihmisten pitäisi aina saada elää vanhoiksi ennenkuin kuolevat, sanoi hän.
— Stella, mitä puhut.
— Tarkoitan totta. Sillä silloin olisi kärsimys aina antanut jonkinlaisen sielun.
Hän oli vähän aikaa vaiti.
Nuorissa on vain verta.
Oli kuin olisi äidin mieli ollut salaisessa kapinassa:
— Minä en voi unohtaa niitä tyhjiä kasvoja.
Koko saari kokoontui hautajaisiin.
… Mutta kun oli kuljettu pitäjänvoudin talon ohi, näkyivät mökkiläisten tuvat aitojen takana. Ikkunanpielet olivat vihreäksi maalatut, ovet olivat vihreät, mutta mökit olivat valkoiset lumikinosten keskellä.
Äiti nyökäytti päätään jokaista ikkunaa kohti ja lapset samoin, vanhin poika juoksi joka lumikinokseen tien vieressä: