Lockstedtissa ei näistä kahnauksista onneksi tiedetty paljoa. Pahoiteltiin, ettei väkeä saapunut enempää, mutta joukon miesluku oli kuitenkin jo nytkin varsin huomattava. Huhtikuun 1 p:nä kuului siihen 1501 miestä ja uusia saapui sen jälkeenkin yhtämittaa, vaikka entistä hitaammin. Kaikkien mieli oli nyt kiintynyt rintamallelähdön valmistuksiin. Toukokuun 3 p:nä allekirjoitti keisari Wilhelm käskyn pataljoonan liikekannallepanosta, 9 p:nä sai joukko ylvään nimen Jääkäripataljoona n:o 27, 18 p:nä matkusti kolme »Zugführeriä» ja kaksi jääkäriä Kovnoon Hindenburgille esitettäviksi, 21 p:nä lähetettiin 21-miehinen etujoukko Mitauhun hankkimaan joukolle kortteeria, 26 p:nä lähetettiin 22 pionieeriä ja 31 p:nä toukokuuta tapahtui sitten koko mobilisoidun pataljoonan lähtö rintamalle.

Soraäänet, joita oli kuultu Lockstedtista edellisenä pitkänä ja koettelevana valmistusaikana, olivat vaienneet. Fabritius, Puhakka ja V. Bonsdorff, jotka toukokuussa perätysten kävivät leirillä, tiesivät palatessaan kertoa, että mieliala on erinomainen. Pionieerikomppaniassa oli tosin sattunut niskoittelukohtaus, josta oli seurauksena, että kaksi miestä oli tuomittu vankeusrangaistukseen ja kymmenen miestä arestiin. Mutta se oli vain yksinäinen välikohtaus. Se rintamallelähtöön kohdistuva vastarinta, jota ehkä vielä oli olemassa, hukkui yleiseen iloon. Korkeampaan politiikkaan perehtymättöminä eivät jääkärit voineet ajatellakaan muuta kuin että he nyt saisivat olla mukana Saksan armeijan voittoretkellä Pietaria kohti. He olivat luulleet saavansa tehdä matkan Suomeen saksalaisilla laivoilla Itämeren yli. Nyt mentiinkin sen sijaan maitse. Yhdentekevää, kunhan vain päästään perille. »En voi vannoa, emmekö jo tulevana syksynä olisi majoitettuina Talvipalatsiin», lausui eräs joukkueenjohtaja miehistölleen heti rintamalle saavuttua pitämässään esitelmässä.[46]

Mutta ne, jotka tunsivat oloja lähemmin, tiesivät, että tässä — onneksi pataljoonan säilymiselle — ei vielä ollut kysymys rynnistyksestä, vaan puolustustoiminnasta eräässä tuon satapeninkulmaisen rintaman syrjäisessä osassa. Hyökkääjinä olivat nyt venäläiset eivätkä keskusvallat. Meikäläinenkin pataljoona sai asemillaan Misse-joen varrella kokea venäläisten läpimurtoyrityksiä. Jääkäreitämme ei oltu siirretty sinne marssimaan lippujen liehuessa ja musiikin soidessa eteenpäin Pietaria kohti, vaan osoittamaan, että he olivat kunnollisesti oppineet sotilasammatin Lockstedtissa, ja karaisemaan hermojansa juoksuhaudoissa.

Mutta minun tehtäväni ei ole kuvata jääkäripataljoonan tunnettuja urotöitä Misse-joella. Palaan sen sijaan Tukholman vaarattomaan, mutta silti ehkä yhtä jännittävään poliittiseen toimintaan.

* * * * *

Olimme kevätkuukausien aikana sitkeästi jatkaneet Ruotsin yleisen mielialan muokkaamista, eikä ainoastaan sanomalehtipropagandalla, vaan myöskin suullisilla esityksillä ahtaammissa ja laajemmissa piireissä. Emmekä rajoittuneet siinä ainoastaan pääkaupunkiin. Niinpä esim. tein maaliskuun lopulla maisteri Puhakan kanssa matkan Uppsalaan, missä akateemiset piirit ottivat meidät vastaan mitä ystävällisimmin. Suuren vaikutuksen teki se vakuutus, minkä Puhakka saattoi antaa mielialasta ja ajattelutavasta Suomen suomenkielisen kansan enemmistön keskuudessa. Huhtikuun lopulla tekivät vapaahra von Bonsdorff ja prof. Erich kiertomatkan maaseudulle.

Tätä propagandatyötä tehtiin edelleenkin läheisessä yhteistoimessa Ruotsin aktivistien kanssa, jotka puolestaan väsymättömän innokkaasti jatkoivat ponnistuksiaan saadakseen aikaan Ruotsin politiikassa käänteen haluamaansa suuntaan. Toiveensa he kiinnittivät nyt, kuten aikaisemmin olen maininnut, pääasiassa siihen levottomuuteen, jota venäläisten linnoitustyöt Ahvenanmaalla herättivät.

Veisi liian pitkälle, jos tässä rupeaisin tekemään selkoa siitä pitkästä sanomalehtikamppailusta, jota käytiin Ruotsissa syksyllä 1915 sekä keväällä ja talvella 1916 näitä töitä koskevien yhä hälyttävämpien uutisten johdosta, jotka muuten suurimmaksi osaksi olivat meidän lähettämiemme tiedustelijain hankkimia. Kysymys oli siitä, eivätkö linnoituslaitteet olleet ristiriidassa vuonna 1856 tehdyn Pariisin-sopimuksen Ahvenanmaata koskevan määräyksen ja Tanskan, Saksan, Venäjän ja Ruotsin huhtikuun 23 p:nä 1908 allekirjoittaman selityksen kanssa, jossa sitouduttiin status quon säilyttämiseen Itämerellä. Professori Reuterskiöld oli tosin jo elokuussa 1915 eräässä kirjoituksessa Nya Dagligt Allehandassa kehitellyt sitä ajatusta, että vuonna 1856 tehty sopimus siitä, ettei Ahvenanmaata saa linnoittaa, oli lakannut olemasta voimassa sodan syttyessä ja että se niinikään menettäisi sitovan voimansa, jos Ahvenanmaa joutuisi jonkin toisen vallan haltuun. Mutta tätä mielipidettä olivat vastustaneet toiset auktoriteetit, m.m. professori Hallendorf Svenska Dagbladetissa. Nyt väiteltiin kiivaasti kysymyksestä, oliko venäläisiä linnoituksia pidettävä hetkellisinä puolustustoimina vai pysyvinä linnoituslaitteina. Edellisessä tapauksessa saattoi väittää Venäjän tekoa täysin oikeutetuksi, jälkimmäinen taas merkitsi ilmeistä sopimuksen rikkomista, joka ei ainoastaan oikeuttanut, vaan vieläpä velvoitti Ruotsin puuttumaan asiaan.

Huhtikuun lopulla tuli tunnetuksi, että ensimmäisen kamarin jäsen, aktivisti, professori G. Steffen aikoi tehdä ulkoministeri Wallenbergille Ahvenanmaata koskevan välikysymyksen, pannen pääpainon venäläisten linnoitustöihin. Se herätti levottomuutta eri leireissä. Vasemmisto oli päättävästi vastassa, mutta myöskään oikeiston taholla ei asiaan puuttumista pidetty ensinkään otollisena. Sain kuulla, että monet oikeiston johtajat olivat hartaasti pyytäneet Steffeniä luopumaan välikysymysaikeestaan m.m. huomauttamalla, että saksalaiset varmasti (?) tulisivat tekemään rynnistyksen Tallinnaa kohti, jolloin venäläiset tyhjentäisivät Ahvenanmaan ja osan Suomea. On itsestään selvää, että näin löyhät perusteet eivät tehneet mitään vaikutusta pelottomaan poliitikkoon.

Toukokuun 2 p:nä, jolloin välikysymys oli esitettävä, kävin professori Steffenin luona. Havaitsin hänet hyvin varustetuksi. J.W. Snellman, jolla oli perusteelliset tiedot venäläisten linnoitustöistä Ahvenanmaalla, oli tarkastanut välikysymyksen sisällyksen. Ja välikysymys tekikin kamariin syvän vaikutuksen. Ulkoministeri ei ollut kuitenkaan saapuvilla. Kaikki odottivat nyt jännittyneinä, mitä hän tulisi vastaamaan. Pian saatiin tietää, että vastaus annettaisiin toukokuun 19 p:nä.