Saksan hallitus suhtautuu sen pyrkimyksiin kuitenkin suosiollisesti.
4) Liitto karttaa huolellisesti länsivaltojen — Englannin ja Ranskan — loukkaamista ja koettaa päinvastoin herättää näiden harrastusta Liiton pyrkimyksiin.
5) Liiton järjestö: hallinto, jossa on kahdeksan jäsentä, Michel
Lempicki esimiehenä. Tietotoimistoja Bernissä, Tukholmassa ja
New-Yorkissa.
Tässä asiakirjassa jätettiin sanomatta, että Liiton johtaja oli sen pääsihteeri paroni von der Ropp ja että se sai ohjeensa tämän toimistosta, joka oli Berliinissä oleva »Neutrale Korrespondenz». Mutta olisi kuitenkin väärin katsoa liittoa Saksan ulkoministeriön alatoimistoksi. Von der Ropp noudatti omaa politiikkaansa, joka Saksaan nähden pyrki taivuttamaan sen hallitusta tekemään määrättyjä myönnytyksiä Liitossa edustettuina olevain kansallisuuksien eduksi. Että hän tätä tarkoitusta varten oli läheisessä yhteydessä Saksan viranomaisten ja valtiomiesten kanssa, on aivan luonnollista. Liiton menot suoritettiin yksityisistä varoista. Sanottiin, että se tapahtui erään suuren New-Yorkissa toimivan pankkiiriliikkeen välityksellä. Ne rahat, joilla Tukholmassa toimiva toimisto kustannettiin, lähetti sille toiminimi M.M. Warburg & C:o Hampurista.
Siis kuitenkin saksalainen yritys? Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Liiton piirissä toimivat henkilöt eivät olleet Saksan alamaisia ja he työskentelivät kukin oman kansansa eduksi. Mutta kun tämä etu heidän nähdäkseen oli yhteistä Saksan edun kanssa, katsoivat he itseänsä tämän maan liittolaisiksi eivätkä mitenkään panneet pahakseen, että saksalaiset kannattivat heidän pyrkimyksiänsä. Heikko kohta Liiton asemassa oli kuitenkin se, että se esiintyi puolueettomana yrityksenä, vaikka kuitenkin joka mies tiesi, että sen kaikki jäsenet olivat tinkimättömiä Saksan ystäviä.
Vapaaherra von der Roppin ehdotuksesta ja maanmiesteni suostumuksella otin ollakseni Suomen edustajana Liiton johtokunnassa ja samalla sen Tukholman-toimiston päällikkönä. Maisteri Ragnar Numelin ja ylioppilas H. Zilliacus toimivat sihteereinä. Tämä yritys kulutti aikaani aika paljon, se kun pian saattoi minut kosketuksiin kirjavan joukon kanssa »sorrettuja», kuten Liittoon kuuluvien kansallisuuksien edustajia lyhyesti tavallisessa puheessa nimitettiin. Tässä ei voi tulla kysymykseenkään Liiton laajan toiminnan yksityiskohtainen kuvaaminen. Muutamiin sen tärkeimpiin vaiheisiin palaan tuonnempana.
* * * * *
Berliinissä suoritetun työn kanssa oli minulla tänä aikana verraten vähän tekemistä. Valtuuskuntatoverini matkustivat sinne vähän väliä. Paljon melua herätti Jonas Castrénin oleskelu Saksan pääkaupungissa huhtikuun lopulta toukokuun puoliväliin. Tavallisuuden mukaan harjoitti hän omaa politiikkaansa, josta aiheutui erinäisiä selkkauksia. Saksan Tukholmassa oleva ministeri, vapaaherra von Lucius oli varmasti vakuutettu siitä, että Castrénin matkan päätarkoituksena oli juonitteleminen häntä vastaan, ja hän oli matkan johdosta kovin hermostunut. Mitä Castrén Berliinissä toimi, en tarkemmin tiedä. Hän kävi useiden etevien henkilöiden luona ja koetti saada kutsua Hindenburgin luo, siinä kuitenkaan onnistumatta. Johtaja Sario, joka maaliskuussa oleskeli Berliinissä vapaaherra von Bonsdorffin ja professori Erichin kanssa, teki sieltä propagandamatkan Unkariin. Toukokuun puolivälissä matkusti vapaaherra von Bonsdorff jälleen Berliiniin, ja viikkoa myöhemmin professori Erich ja hänen mukanaan maisterit Norrmén ja Svedlin. Kolme viimeksimainittua jäivät sitten sinne pitemmäksi aikaa propagandatyötä varten. Vapaaherra von Bonsdorff palasi kesäkuun alkupäivinä.
Wetterhoffin olin tällä välin kadottanut näkyvistäni melkein kokonaan. Hänen suhteensa järjestöömme oli tammikuussa tapahtuneen selvityksen jälkeen entistäänkin kierompi. Hän käväisi silloin ja tällöin Tukholmassa, m.m. huhtikuun lopulla Konni Zilliacuksen kutsumana, tämä kun piti häntä suuressa arvossa ja erittäin ankarasti paheksui valtuuskunnan käytöstä häntä kohtaan. Juuri silloin näet odotettiin professori Westermarckin saapumista Tukholmaan, ja me toivoimme tämän C.K:n jäsenen välityksellä saavamme tuon kiusallisen asian selvitetyksi. Wetterhoff puhui silloin suuresta suunnitelmastaan, mitenkä Berliiniin olisi perustettava arvovaltainen saksalainen komitea Suomen asioita varten. Komitean puheenjohtajaksi tulisi ruhtinas Löwenstein, sihteeriksi Wetterhoff itse, ja jäseniksi m.m. ruhtinas Isenburg, kenraali von Kluck (Saksan ensimmäisen armeijan ylipäällikkö Ranskassa syksyllä 1914), kuuluisa balttilainen poliitikko professori Schiemann y.m. Saksan ulkoasiainministeri von Jagow oli jo hyväksynyt ohjelman.[47] Wetterhoffin päiväkirjassa tältä ajalta on yksityiskohtaisia tietoja tämän suunnitelman syntymisestä ja sen toteuttamisyrityksistä. Tuntuu kuin hän juuri silloin olisi ollut lyhyen, mutta loistavan poliittisen uransa huipulla. Useat Saksan etevimmistä arvohenkilöistä ja poliitikoista olivat hänen mieskohtaisia ystäviään tai tuttaviaan. Aikaisemmin hän oli, kuten jo olen maininnut, tullut Berliinin etevimmän, Deutsche Gesellschaft 1914-nimisen poliittisen kerhon jäseneksi Maaliskuun lopulla vei hänen ylhäinen suosijansa ruhtinas Löwenstein hänet siihen suljettuun piiriin, joka joka keskiviikko kokoontui Hotel Continentaliin päivän kysymyksiä pohtimaan. Maaliskuun 25 päivänä sai hän siellä pitää esitelmän Suomesta ja sen vapauspyrinnöistä. Hän mainitsee kuulijoista — heitä oli noin 30 henkeä — sijaisyleisesikunnan päällikön kenraali Moltken, kreivi Zeppelinin, kansallisvapaamielisen puolueen johtajan Bassermannin, suurteollisuuden johtavan mahtimiehen salaneuvos Schütten, upporikkaan kreivi Henckell-Donnersmarckin, ruhtinas Löwensteinin, muutamia Deutsche Bankin ja Diskonto-Gesellschaftin johtajia, kenraali von François'n, majuri von Parzevalin, Vossische Zeitungin vaikutusvaltaisen ja pelätyn toimittajan Georg Bernhardin y.m. »Yleensä», kirjoittaa Wetterhoff, »hyväksyttiin minun esittämäni ajatukset. Vain pankkijuutalaisia (Salomonia ja Mankwitzia) eivät ne tuntuneet miellyttävän. He eivät halunneet Ruotsin sekaantumista sotaan, koska se olisi ollut haitallista heidän Ruotsin kautta tapahtuvalle kaupalleen Amerikan kanssa.»
Tämän jälkeen näyttää Wetterhoff useinkin seurustelleen tämän piirin herrojen kanssa. Huhtikuun 5 p:nä pohdittiin kerhossa Itämerenmaakuntain kysymystä, kuten aikaisemmin on mainittu. Mitä loistavia mahdollisuuksia näyttikään avautuvan meidän propagandallemme Saksassa! Mutta Tukholmassa ja Suomessa oli edelleen niitä, jotka kieltäytyivät antamasta kannatustaan miehelle, joka omin neuvoinsa oli kohonnut sellaiseen asemaan. Wetterhoffin ja hänen maanmiestensä kohtaus Tukholmassa jäi käytännössä tuloksettomaksi. Kaikki jäi ennalleen. Meidän järjestöllämme ei edelleenkään ollut vakinaista valtuutettua edustajaa Berliinissä. Jokaisen täytyi ymmärtää, että tämä oli ajan mittaan kestämätön tila. Huhtikuun lopulla lähetettiin tosin, vapaaherra von Bonsdorffin yksityisestä aloitteesta, herra Yrjö Saastamoinen rouvineen Berliiniin asumaan. (Valtuuskunnan mieltä ei asiasta merkillistä kyllä kysytty.) Minun nähdäkseni tämä toimenpide vain enensi sekavuutta, sillä missä tehtävässä herra Saastamoinen esiintyisi, oli epäselvää. Itse hän sanoi minulle, että hänet oli Berliinissä ilmoitettu komitean (valtuuskunnan) sihteeriksi ja luottamusmieheksi — »Schriftführer und Vertrauensmann». Wetterhoff puolestaan oli vakuutettu, että herra Saastamoisen tehtävänä oli hänen syrjäyttämisensä. Minun täytyi vilpittömästi sääliä sitä ikävää osaa, jota tuo nuori mies näin tahtomattaan joutui esittämään koettaessaan tunnollisesti täyttää tehtävänsä.