Me iloitsemme vastikään julkaistusta manifestista, joka laskee lujan perustan Puolan tulevalle itsenäisyydelle ja takaa lopullisen vapautuksen jalolle Puolan kansalle ensimmäisenä Venäjän sorretuista kansakunnista.
Tukholmassa olevien suomalaisten puolesta:
Konni Zilliacus. Herman Gummerus.»
Marraskuun 8 p:nä julkaistiin Ruotsin sanomalehdistössä Venäjän sorrettujen kansojen liiton puolesta onnittelukirjelmä Puolan kansalle. Kirjelmä kuului:
»Toukokuussa Amerikan Yhdysvaltain presidentille lähettämämme vetoomus on kaikunut kuuroille korville. Turhaan olemme odottaneet vastausta.[67] Mutta toiselta taholta olemme nyt saaneet todistuksen, että ihmisyys ja oikeus vielä merkitsevät jotakin maailmassa, että kansallisen vapauden aate ei ole joutunut unohduksiin kaikesta sodan kansoille tuottamasta kurjuudesta huolimatta.
Ensimmäisenä kaikista Venäjän sortamista kansakunnista on Puolan kansa saanut kokea, että uskollisuus itseänsä kohtaan ja horjumaton kiinnipitäminen kansallisista oikeuksista kuitenkin lopulta johtaa voittoon. Vuosisatainen sorto ei ole voinut masentaa sen rohkeutta ja murtumattomin voimin nousi se katkaisemaan ne siteet, jotka kahlehtivat sitä Venäjään. Parhaat poikansa se kokosi legiooniin[68] itse taistelemaan vapautuksensa puolesta. Heidän verensä ei ole vuotanut turhaan. Ja Puolalle avautuu nyt tulevaisuus runsain mahdollisuuksin vapaaseen kansalliseen kehitykseen.
Puolan kansa, ottaos vastaan lämmin onnittelumme tämän suuren tapahtuman johdosta, jolla on laskettu perusta tulevien sukupolvien menestyksen rakentamiselle. Vallitkoon oikeus siinä valtiossa, joka nyt perustetaan. Me luotamme siihen, että Puolan kansa omien kovien kokemustensa jälkeen on kunnioittava toista heimoa ja toista uskoa olevia kansoja ja antava yhtäläistä oikeutta kaikille.
Jatka, Puolan kansa, pelotonta taisteluasi sortajaasi vastaan!
Muista niitä sanoja, jotka huudettiin liittomme esimiehelle Michel
Lempickille kansallisuuskongressissa Lausannessa: »Puola edellä! Me
seuraamme!»
Ne toiveet, joita kiinnitettiin kahden keisarin manifestiin, eivät, kuten tunnettu, toteutuneet. Iloitessaan saavutetusta menestyksestä eivät puolalaiset kuitenkaan voineet salata itseltään, että itsenäisen kuningaskunnan julistaminen todellisuudessa sisälsi sen tilanteen jatkamista, joka oli syntynyt Puolan jaon johdosta. Saattoi pitää selvänä, että Saksa ei milloinkaan sovinnolla tulisi luovuttamaan Preussiin kuuluvia puolalaisia maakuntia. Mitä puolalaiseen Galitsiaan tulee, antoi keisari Frans Josef kirjelmässään pääministeri von Körberille sille lupauksen itsehallinnon laajentamisesta, mutta sen yhdistämisestä entiseen venäläiseen »Kongressi-Puolaan» ei puhuttu mitään. Lisäksi tuli, että Puolan itsenäisyyden toteuttamisen täytyi monissa kohdin jäädä vain paperille, niinkauan kuin maa oli saksalaisten sotajoukkojen miehittämä, olkoonkin, että muodostamalla 20-jäseninen (yksi niitä oli Lempicki) valtioneuvosto laskettiin perusta tulevalle valtiorakennukselle. Lopuksi oli hyvinkin ilmeistä, että Saksan aikomus oli tehdä uudesta kuningaskunnasta alusvaltio. Ei senvuoksi ole kumma, että monet puolalaiset patriootit pitivät luvattua vapautta vain virvana.
Miltä kannalta Saksan valtiomiehet katsoivat asiaa, käy ilmi siitä Saksan ulkoministerin von Jagowin Saksan sanomalehdistön edustajille antamasta lausunnosta, jonka jo useita kertoja olen maininnut. Sen referaatin mukaan, jonka Wetterhoff näytti minulle syyskuun 16 p:nä, oli von Jagow lausunut seuraavaa: Itävalta on luopunut aikomuksestaan yhdistää Puola Habsburgien monarkiaan itsenäisenä valtiona. Tämä suunnitelma oli epäedullinen Saksan kannalta katsoen, koska sen toteuttaminen tekisi slaavilaisen kansanaineksen Itävallassa liian voimakkaaksi ja heikentäisi saksalaista ainesta. Sen sijaan oli Saksan hallitus suunnitellut Puolan (s.o. Kongressi-Puolan) tekemistä itsenäiseksi kuningaskunnaksi, jolla olisi yhteinen sotalaitos Saksan kanssa. Tätä olivat puolalaiset hartaasti halunneet. (Tämän jälkeen seuraa referaatissa mainittu lausuma, että oli välttämätöntä lykätä julistuksen antaminen siihen nähden, että oli toiveita erikoisrauhan aikaansaamisesta Venäjän kanssa.) Puolan tulevan kuningaskunnan rajoista sanoi von Jagow, että Saksan etujen mukaista ei ole uusien puolalaisten alueiden yhdistäminen Saksaan, jokahan on kansallinen yhtenäisyysvaltio. Vain pienemmistä rajanoikaisuista voisi olla kysymys. Suvalkin kuvernementtia, joka pääväestöltään ei ole puolalainen, ei pitäisi liittää Puolaan. Sitävastoin on Vilnoa pidettävä »puolalaisena saarelmana».