Sekä konsulentti että insinööri olivat jo suorittaneet kaikki tarpeelliset vieraskäynnit kaupungin hienoston luona, mikä noin 30 perhettä käsittäen oli ryhmittynyt seuraklubin ympärille. Asiaankuuluvat vastavierailut olivat myös määrättyjä muotoja noudattaen tapahtuneet. Noudatettiin tarkasti, mitä "hyvä tapa" vaati. Ei saanut ketään unohtaa, mutta ei myöskään esiintyä tunkeilevana. Se oli välttämätöntä, jos mieli välttää vaaraa jäädä eristetyksi joutuessa vakinaisesti paikkakunnalla asumaan.
Seuraelämässä esiintyi somia ja omituisia piirteitä. Niinpä saattoi semstvon puheenjohtaja tuttavallisesti nykäistä jotakin meidän suomalaisistamme ja lausua: "Kuulkaapas herra X, teitä ei ole pitkiin aikoihin näkynyt meillä. Sopisiko huomenna aamupäivällä?" Myöntävän vastauksen suorittaa kohtelias kumarrus, eikä annettua viittausta myös jätetty noudattamatta.
Lyönnilleen kahdeltatoista soittaa asianomainen puheenjohtajan ovikelloa ja tiedustelee, otetaanko vastaan. "Hän ei ole kotona", ilmoittaa palvelija.
Vieras jättää käyntikorttinsa, sen ensin reunasta taitettuaan, niin vaatii tapa.
Sitten hän palaa kotiin, muuttaa pukua ja menee virastoonsa, missä hän tapaakin kutsun antajan, mutta ei ole mistään tietävinään.
Tätä ei kuitenkaan ole syytä ihmetellä, vielä vähemmin siitä loukkaantua. Koko näytelmän tarkoituksena on vain vaikuttaa naisväkeen, minkä nähden ja kuullen tuollainen tuttavallinen kutsu on annettu. On vain tarkoitus osoittaa, mikä erinomainen yhteisymmärrys ja sopusointu vallitsee semstvon virkamiesten kesken, puheenjohtajasta lähtien, "kansan hyväksi", kuten sanotaan.
Jotta eivät meikäläiset millään tavalla pitäisi tällaista kohtelua mahtailuna ja itseään alentavana, saattaa puheenjohtaja vielä samana iltana saapua tuttavalliselle vierailulle mallitaloon, minkä asukkaiden vointia hän tiedustelee melkein liikuttavalla osanotolla. Teepöydässä hän sitten ottaa puheeksi konsulentin mieliaiheet. Ja saattaapa siitä koitua päätökseksi, että jokin karjalaistyttö saa tehdä opintomatkan semstvon varoilla Simananniemen koululle lähellä Joensuuta.
Sellainen oli ympäristö, johon nuori agronoomimme saapui. Hän aloitti virallisten käyntien pitkän sarjan. Jos uusi tulokas ei jotakin perhettä erityisemmin miellyttänyt, tehtiin kyllä virallinen vastavierailu, mikä molemmin puolin määräaikoina uusittiin, mutta sillä välin ei oltu kosketuksissa, lukuunottamatta klubi-iltoja seuranäytelmineen. Mutta jos haluttiin tulla enemmän tutuiksi, saatettiin jo ensi käynnin jälkeen kehoittaa pian saapumaan "oikein käymään".
Entä sitten Suomesta saapunut agronoomimme? Pikkukaupunki oli vajonnut tylsään toimettomuuteen. Kuin leimaus ilmestyi hän sen keskelle. Vaikka huvittelukausi ei ollut käsillä, muuttui koko seuraelämä yhdellä iskulla. Niin hän vain valtasi naisten sydämet kaikki ja kaikkialla pitkin koko linjaa, että minne hän ikinä ilmestyi, seurasi heti kutsu tulla "oikein käymään", s.o. juomaan teetä perheen parissa. Se vasta oli hauskaa nuorelle, elämänhaluiselle ja naimattomalle miehelle!
Kaupungin kolmestakymmenestä "perheestä" oli ainakin seitsemässä naimaiässä olevia tyttäriä. Yhtä paljon oli toki myös rouvia, jotka mielihyvällä odottivat joulunpyhiä saadakseen tehdä kierroksen pari nuoren ja komean miehen ohjaamana, jolla oli niin runsaasti ihailijoita.