* * * * *
Ajat ovat sitten toisiksi muuttuneet. Karjalan miehillä ei ole enään mitään näyttelyihin vietävää. Mutta jos siellä kunniarahoja jaettaisiin, koristaisivat ne nyt miesten rintoja, mitkä ovat lähteneet ase kädessä epätasaiseen taisteluun kotien ja kotikontujen puolesta.
KYLÄSSÄ.
Kun matkustaja lähestyy karjalaista kylää, saapuu hän melkein aina aukealle, mikä ympäröi sitä vyön tavoin, jonka vain katkaisee järvi tahi joki, minkä partaalla asutus jokseenkin poikkeuksetta aina sijaitsee. Ne ovat kyläläisten vanhoja kaskimaita, joiden jälestä seuraavat kivikkoiset pieniin tilkkuihin aidatut pellot. Niiden laihasta maaperästä saa karjalainen talonpoika etupäässä elatuksensa. Mitä lisää tarvitaan, sen antavat kala- ja riistarikkaat vedet ja salot. Mutta missä jokin näistä toimeentulon edellytyksistä puuttuu, siellä saattavat seuraukset olla tuhoisat. Olen nähnyt merkillisen ja salaperäisen kylän, missä talo siellä toinen täällä oli vielä käyttökunnossa, jos kohta ikkunaruutuja vailla, kun sensijaan useimmat olivat katottomia ja puut olivat jo sisällä kasvaneet yli seinän korkeuden. Kyytimieheltäni kuulin, että kylän järvi oli jostain käsittämättömästä syystä käynyt kokonaan kalattomaksi. Silloin oli asukkaiden ollut pakko jättää kotikontunsa ja hajota kaikkiin taivaan tuuliin.
Olen taas matkalla karjalaiseen kylään. Vanhat kaskiahot ja pellot olen jo jättänyt taakseni. Ajan pitkin kylän kapeita kujosia, minkä kahdenpuolen talot sijaitsevat päädyt päin tietä ja niin lähellä toisiaan että vain pieni pihamaa niitä eroittaa. Talojen pienet ikkunat ovat täynnä uteliaita kasvoja, lapset rientävät ulos ja nurkan takaa sieltä ja täältä tirkistellään salavihkaa ja ihmetellään, keitä oudot kulkijat lienevät.
Pysähdymme talon eteen, mikä on kylän suurimpia. Matalasta ovesta astuu vastaamme talon pitkä- ja ruskeapartainen isäntä, joka toivottaa meidät tervetulleiksi. Isäntä edellä astumme ylös leveitä natisevia portaita. Avarassa neliakkunaisessa tuvassa on pitkä pöytä ja seiniin kiinnitetyt penkit sekä ainoana koristeena yhdessä nurkassa suuri lasikaappiin pantu jumalanäidin kuva. Runsaasti tilaa on itselleen anastanut tuvan valtava kivistä muurattu uuni. Kun olimme vastanneet ensimäisiin välttämättömiin kysymyksiin: "mistä vieraat tulevat ja minne ovat menossa?" on keskustelu pian käynnissä teekeittiön ääressä. Isännän viittauksesta pistäytyy talon nuori väki järvelle kokemaan kalanpyydyksiä, joiden antimet ovat pian tuvassa. Kalat keitetään selvään veteen ja ennen pitkää on käynnissä perinpohjainen ateria, missä kalat ja liemi nautitaan erikseen. Olen usein kuullut karjalaisten venäläisten naapurien kutsuvan edellisiä "vedensyöjiksi". Nimitys johtuu nähtävästi juuri tästä karjalaisten kansallisesta kovin vesipitoisesta kalakeitosta.
Kyytimieheltämme ovat kyläläiset kuulleet, että vieraat ovat Suomesta saakka ja siksi on tupa pian väkeä täynnä. Jokainen tuntee kätellessään tarvetta jollakin ystävällisellä huudahduksella todeta meidät suomalaisiksi. Pian on tuvassa käynnissä vilkas keskustelu, minkä kuluessa jatkuvasti toistuvat kehoitukset tulla talossa käymään, ennenkuin kylän jätämme.
Kohta olemmekin kierroksella talosta taloon. Kaikkialla ollaan yhtä ystävällisiä ja osoitetaan vilpitöntä harrastusta vieraita kohtaan. Talot ovat kauttaaltaan samannäköisiä, toiset vain vanhempia, ja missä on naimisissa olevia poikia perheineen, siellä on rakennettu lisää vanhan tuvan rinnalle.
Viimein päädymme kylän rikkaimpaan taloon, minkä tupa on suuri ja lisärakennuksia runsaasti. Vanha isäntä on vieläkin kookas vanhus, vaikka vuodet ovatkin jo hänen varttaan kokoon painaneet. Hänellä on kuusi poikaa, joilla on jo lapsirikkaat perheet. Talossa ei saa tupakoida, mistä meille kohteliaasti huomautetaan, sillä sen asukkaat ovat vanhauskoisia. "Täällä kävi kerran eräs korkea ja koreapukuinen virkaherra seurueineen. Kehoitin heitäkin tupakoimaan pihalla, minkä he myös tekivät", kertoo isäntä meille vielä paremmaksi vakuudeksi.
Sitten siirtyy keskustelu toisille urille. Isäntä kääntyy puoleeni tiedustellen, kohtasimmeko kylään tullessamme erään yksinäisen vaeltajan. "Kyllä", vastasin. "Niin, hän oli juuri luonani, ennenkuin saavuitte, ja on pitkällä kiertomatkalla Äänisen rannoilta kotiinsa Sääjärvelle ostellen kaikenlaisia luonnontuotteita".